<< Tapahtumat

Sotilaana kasvaminen on myös ihmisenä kasvamista

Väitöskirjaani liittyen olen tehnyt Puolustusvoimille vapaaehtoisuuden pohjalta reserviläishengessä kasvatustieteellisen tutkimuksen: Muutosmatka sotilaaksi ( ks. Reserviläinen 7/2010, s.16). Tarkastelen siinä sotilaan kasvua kovissa olosuhteissa ja siihen vaikuttamista sotilaskoulutuksessa.

Tutkimukseni lähti siitä yhteiskunnallisestikin tiedostetusta huolesta, että Suomen varusmiespalvelusikäisten fyysinen ja erityisesti psyykkinen kunto on monilla heikko. Myös tiedot nykypäivän eri sodista kertovat nimenomaan sotilaita koskevista psyykkisistä ongelmista: mm. posttraumaattinen stressi ja itsemurhat ovat yleisiä. Onkin tärkeää saada jatkuvasti sotilaskoulutuksessa sovellettavissa olevaa tietoa taistelijaksi kasvamisesta kovissa olosuhteissa, erityisesti sotilaan toiminta- ja suorituskykyyn vaikuttavista mentaalisista tekijöistä. On saatava myös tietoa niistä tekijöistä, joiden avulla voidaan tukea sotilaan psyykkistä selviytymistä äärimäisissä taistelutilanteissa. Tämä oli tutkimukseni tavoite.

Tutkimus toteutettiin Utin Jääkärirykmentissä, pääasiallisesti Laskuvarjojääkärikomppaniassa vuosina 2006-2007. Tein tutkimuksen neljään runsaasti kovuutta sisältävään kertausharjoitukseen (32vrk) kutsuttuna reserviläisenä, tehtävänimikkeenäni tutkija. Tutkimusmenetelminäni olivat nauhurille tehdyt haastattelut, keskustelut miesten kanssa ja perinteiset kyselykaavakkeet. Analysoin myös n. 300 miesten kirjoittamaa tekstiä. Päätutkimusmenetelmäni oli kuitenkin ns. osallistuva observointi. Tämä tarkoittaa sitä, että tein miesten käyttäytymisestä havaintoja osallistumalla kaikkeen mahdolliseen koulutukseen yhtenä heistä. Olin taisteluharjoituksissa, marsseilla, vartiossa, saunassa, lähes joka paikassa heidän kanssaan. Minulla oli pitkälti samat varusteet kuin varusmiehillä. Kirjoitin havaintojani siniseen vihkoon mitä ihmeellisimmissä paikoissa, useimmiten yöllä teltassa makuupussin sisällä otsalampun valossa. Kuntoni oli välillä tosi kovilla, suoranainen roikkuminen miesten perässä edes jollakin tavalla ei olisi sekään onnistunut, ellen olisi polkenut tutkimusta edeltänyttä 12 vuotta 20 km päivittäistä työmatkaani säässä kuin säässä. Lisäksi valmistauduin puolisen vuotta ennen tutkimusta kantamalla rinkassa mm. kyseisen matkan levypainoja. Kuntoni ei tästä huolimatta luonnollisestikaan riittänyt itseäni lähes kolmekymmentä vuotta nuoremmille huippukuntoisille miehille. Välillä saatoin onneksi poistua komentopaikalle kirjoittamaan koneelle siniseen vihkoon tekemiäni havaintoja.

Lähdin tutkijana siitä, että ilman omakohtaista kovuuden kokemusta, täydellistä osallistumista miesten elämään, en olisi saanut totuudenmukaista, hedelmällistä tietoa sotilaskasvatustapahtumasta. Tutkimukseni sivutarkoituksena oli myös saada tietoa osallistuvaa kenttätutkimusta tekevän sotilastutkijan roolista ja olemisesta. Miesten kokemia kovia tekijöitä oli paljon: erityisesti nousivat esille meille varusmiespalveluksen suorittaneille tutut fyysisaineelliset seikat, erityisesti kylmyys, märkyys, väsymys sekä fyysinen rasitus ja kipu. Sosiaalista kovuutta edustivat miesten mielestä mm. ristiriidat, epäoikeudenmukainen kohtelu, jonkun verran esiintyi myös kiusaamista ja syrjäytymistä. Huolestuttavimpina kovuuden kokemuksina pidin monilla esiintynyttä yksin jäämisen pelkoa taistelu ym. –tilanteissa, sekä erityisesti hyvin monella tukikomppanian miehellä näkynyttä vastakkainasettelua armeijan idean, periaatteiden ja tavoitteiden kanssa.

Sotilaskoulutus on monipuolinen kasvatustapahtuma. Kovat, vaativat olosuhteet saattavat vaikuttaa sotilaaseen monella tavalla. Kasvua tapahtui suhteessa itseen, toisiin ihmisiin ja ympäristöön (fyysiseen ja aineelliseen todellisuuteen). ”Kasvun aikaa tämä on ollut”, kertoi eräs varusmiehistä. Oli hienoa havaita miten tiukat tilanteet vahvistivat monien miesten pohdiskelua, itsetuntemusta ja –luottamusta, kykyä säädellä itseä (tahtoa, päättäväisyyttä, tavoitteiden asettelua ja oman kehityksen arviointia) sekä myönteistä motivaatiota ja asennetta. Selkeästi suurin osa varusmiehistä ymmärsi, että sotilaskoulutuksen kuuluu kovuus. Sosiaalisella alueella kasvu oli selvimmin havaittavissa. Se oli muutosta itsekeskeisyydestä yhteisöllisyyteen, jossa itsekkäät tarpeet vähitellen muuttuivat yhteisten tarpeiden arvon ja tärkeyden tiedostamiseksi, syntyi omasta edusta luopumisen uhrautuvaa näkökulmaa. Eettinen kasvu oli merkittävää. Se näkyi kaveria ei jätetä -periaatteen voimistumisena, toisten taakkojen kantamisena niin fyysisessä kuin henkisessäkin mielessä, syntyi myötätuntoa ja erilaisuuden hyväksymistä. Erityisen selvä havainto oli se, kuinka kovat olosuhteet yhdistivät, yhdessä jaettu rasitus lähensi.

Sotilaan kasvuprosessiin kuului erityisesti myös soturisukupolviyhteyden vahvistuminen. Se on syvän yhteyden kokemusta kuulumisesta yhteiseen tarinaan suomalaisena soturina olemisen rankassa, mutta menestyksekkäässä ketjussa - tunnetta siitä, että esi-isien soturihenki elää meissä! Tähän liittyi erityisesti veteraanien kovissa olosuhteissa ihmisenä olemisen selviytymistä ja toivoa tukevan elämisentaidon perinteen siirtäminen varusmiehille.

Koulutuksen alussa selkeästi havaittavissa oleva uusavuttomuus ja yleinen epävarmuus alkoivat vähitellen muuttua esimerkiksi erilaisten erätaitojen ja tietojen hallitsemisen suuntaan, sotilaan varmuudeksi. Tämä näkyi erityisesti miesten kyvyssä huoltaa itseään, monista alkoi vähitellen kehittyä todellisia lisäravinteiden ja nesteytyksen asiantuntijoita, myös psyykkinen kestävyys vahvistui monella. Tätä varmuutta vahvistivat erityisesti kyky ottaa vastaan vaikeita tilanteita, sietää elämän sisältämiä ankaria tosiasioita ja kyky kääntää vaikeudet voitoksi. Keskeistä olikin toivoa sisältävän tunnetietoisuuden vahvistuminen, jossa sotilas koki, että hänellä on mahdollisuus selvitä mahdottomiltakin tuntuvista tilanteista. ”Hienoimpia ovat ne hetket, kun tietää juuri selviytyneensä jostakin rankasta”, totesikin eräs varusmiehistä. Myös elämänarvot järjestäytyivät uudelleen, pienet asiat tulivat tärkeiksi.

Sotilaana taantumista osoittivat mm. edellisten kasvukohtien vastakkainen suuntaus. Vakavimpina pidin erityisesti itsekeskeisyyden esille nousemista, vaikeutta luopua omista eduista yhteisön puolesta. Ristiriidat nousivat esille mitä kovimmiksi tilanteet tulivat. Monilla erikoisjoukkojen miehillä oli nähtävissä ajallemme tyypillisen suorituspainotteisen eetoksen kielteinen vaikutus, liian korkeat itselle asetetut tavoitteet ja toisaalta kyvyttömyys kestää itsen heikkoutta ja epäonnistumista. Tämä näkyi mm. joidenkin kohdalla, jotka eivät päässeet Reserviupseerikouluun, heidän katkeruutensa vahvistui ja motivaatio laski silmin nähden. Tukikomppanian muutamalla miehellä puolestaan esiintyi heikkoa itsetuntoa ja liian matalan profiilin olemista. Mukavuudenhalu oli havaittavissa usein. Jotkut miehet alisuoriutuivat erityisesti silloin kun kouluttajat eivät olleet läsnä. Kielteinen asenne esim. norjalaista sissimuonaa huonompana pidettyä suomalaista sissiruokaa kohtaan oli ikävää seurattavaa, miehet heittivät sitä jopa menemään! Pahimpina sotilaan kasvua heikentävinä kohtina pidin ynnykkää, eli luovuttamista kovissa ääriolosuhteissa, monet jähmettyivät toimintakyvyttömiksi toisten hääriessä toimeliaina ympärillä. Hyvin harvoilla miehillä vahvistui masennus ja jopa itsetuhoiset ajatukset. Ne ovat kuitenkin huolestuttavia seikkoja, joihin erityisesti tulisi koulutuksessa pystyä puuttumaan. Joillakin esiintyvä epävarmuus ja suoranainen epätoivo, yleinen turvattomuuden tunne, heikentävät sotilaan toimintakykyä. Jotkut miehistä eivät esim. uskoneet selviytymiskykyihinsä tulevaisuuden sodassa, koska vihollisella on heidän mukaansa tekninen ja määrällinen ylivoima.

Kohti syvähenkistä koulutusta. Koulutuksessa tulee vahvistaa edellä esittämiäni, sotilaan myönteistä kasvua tukevia seikkoja ja heikentää negatiivisten tekijöiden vaikutusta. Sotilaskoulutuksessa keskeisiksi seikoiksi nousivat yleinen syvähenkisyys: inhimillisyys, avoimuus, myönteinen kunnioituksen ilmapiiri, yhteishenki ja heikkouksien kääntäminen voimavaroiksi. Erityisen tärkeänä pidettiin asennetta, joka oli valtaosalla hyvin motivoituneilla erikoiskoulutetuilla poikkeuksellisen vahvaa, normaalia ikäluokkaa edustavalla monella (44%) Tukikomppanian miehellä se oli huolestuttavan heikkoa. Varusmiehet painottivat erityisesti kouluttajien tärkeyttä. Keskeisenä pidettiin heidän uskottavuuttaan, kuten tietotaitoaan. Kouluttajilta odotettiin esimerkillisyyttä erityisesti kovien tilanteiden kohtaamisessa. Tärkeimmäksi kouluttajien ominaisuudeksi nousi heidän ihmissuhdetaitonsa, kykynsä kohdata varusmiehet, kuuntelemisen ja ymmärtämisen taitoa, oikeudenmukaista kohtelua ja avoimuutta arvostettiin suuresti.

Omaan varusmiesaikaan (v.1980) verrattuna koulutus onkin pitkälti aikamme moninaisten psykososiaalisten ongelmien ja yhteiskunnallisen pahoinvoinnin seurauksena voimakkaasti inhimillistynyt. Valtaosalla kouluttajista olikin erinomaisia ihmissuhdetaitoja käsitellä nykynuoria menettämättä kuitenkaan kovan koulutuksen vaatimaa komentosuhdetta. ”Esimiehet ja kouluttajat tulevat lähelle menettämättä kuitenkaan auktoriteettiaan”, totesi eräs miehistä. Myös koulutuksen sisällössä ja metodeissa tuli esille tehokkaita kohtia vahvistaa sotilaan toimintakykyä ääritilanteissa. Yllättävää oli kuinka suuri osa miehistä odotti koulutukselta nimenomaan kovuutta ja haasteellisuutta. Mainittakoon myös sopivan vastuun ja vapauden antaminen miehille. Monet kouluttajat seurasivat tilannetta enimmäkseen sivussa ja puuttuivat asioihin vasta kun se oli välttämätöntä. Turha simputus puuttui, kuri perustui itsekurin kehittämiseen ja keskinäiseen luottamukseen yhteiseksi koetussa tehtävässä, jossa perimmäisenä kurittajana toimivat kovat olosuhteet itsessään.

Reserviläisen näkökulmasta katsottuna oli hienoa havaita miten nuorten varusmiesten ja jo varttuneempien reserviläisten välinen yhdessä toimiminen ja vuorovaikutus, kokemusten ja tietotaidon jakaminen, edistivät monella tavalla molempien sotilaaksi kasvamista erityisesti kovissa tilanteissa. Eräs varusmiehistä totesi: ”Sotilaana kasvaminen ei ole vain kuorta riipaisevien yksittäisten taitojen omaksumista, vaan sotilaana oleminen on mielentila ja asenne, sotilaana kasvaminen ihmisenä kehittymistä.” Yleisenä sotilaspedagogisena yhteenvetona totean edellisen ajatuksen pohjalta, että yleiseen asevelvollisuuteen tukeutuva varusmiespalvelus vahvistaa monipuolisesti varusmiesten elämisentaitoja sen syvällisemmässä ja laajemmassa merkityksessä.

Sotilaskoulutus vie nuoren monipuolisella tavalla tiettyjen elämän tosiasioiden äärelle, jossa hän voi menestyksekkäästi kohdata ne ammattitaitoisten kouluttajien avulla. Keskeinen seikka sotilaaksi kasvamisessa ja myönteisen sotilaanidentiteetin rakentumisessa sotilaskoulutuksessa erityisesti myöhempää reserviläisenä olemista ajatellen on se kokonaisvaikutelma, olemisen tunne, mikä nuorelle varusmiespalveluksesta jää. On tärkeää, että se vahvistaisi reserviin siirtyvän myönteistä maanpuolustusasennetta ja isänmaallisuutta, mutta myös laajempia yhteyksiä ymmärtävää globaalista vastuuta.

Tutkimukseni on lainattavissa tieteellisistä kirjastoista, (mm. Rauman opettajankoulutuslaitokselta) sekä Rauman ja Porin kaupunginkirjastoista ja on saatavilla myös Rauman maanpuolustusyhdistysten kerhohuoneella (Valtakatu 5, 3. krs.) ja Satakunnan maanpuolustusyhdistysten Piiritoimistossa (Eteläkauppatori 4 A, 5. krs).

 

Jyrki Aikko, Rauman Reserviläisten puheenjohtaja