<< Tapahtumat

Jäsenesittelyssä Kastari Kristiina

Esittelyssä Rauman Seudun Reserviläiset ry:n jäsen Kristiina Kastari

- Nimi: Kristiina Kastari

- Syntynyt: 1997

- Liittynyt Reserviläisiin 2017

- Mikä sai sinut liittymään reserviläisiin?

Kiinnostus reserviläistoimintaan ja vapaaehtoiseen maanpuolustukseen alkoi palveluksen loppu puolella. Aloin miettimään, että miten saisin ylläpidettyä omaa osaamistani, sillä en kuitenkaan halunnut töihin Puolustusvoimiin. Siispä heti kotiuduttuani liityin reserviläisiin.

- Mitä isänmaa merkitsee sinulle?

Isänmaa merkitsee minulle vapautta. Minua on koulusta asti kiinnostanut Suomen sotahistoria ja yhdeksännellä luokalla pääsin päiväksi Porin Prikaatiin, Säkylään tutustumaan varuskunnan arkeen. Sillä reissulla minulle tuli jotenkin todella vahva tunne, että tämä on se juttu mitä minä haluan. Halusin antaa osani siihen, mitä vanhemmat sukupolvet ovat meidän eteemme tehnyt ja missä pisteessä nyt olemme. Voimme elää vapaasti, vapaassa maassa. Varusmiespalveluksen suorittaminen on ollut minulle kunnia-asia.

Reserviläisyys on ollut minulle hyvin antoisaa. Olen käynyt Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseja edistääkseni omaa osaamistani. Olen myös ollut kurssinjohtajana ja nykyään kouluttamassa Pansiossa järjestettävällä Alokkaan alkeet -kurssilla, jossa on palvelukseen lähteviä naisia. SRA:n olen myös löytänyt reserviläiskavereiden kautta.

Miksi juuri Ammunta/SRA/muu toiminta ja kuinka kauan olet ollut mukana siinä?

 

Aloin miettimään pari vuotta kotiutumisen jälkeen omaa reserviläisyyttäni ja sitä kautta omaa ampumataitoani saatika sitä missä kunnossa se on. En kuitenkaan tiennyt mistä aloittaa. Kävin satunnaisia kertoja ampunassa radalla mieheni metsästysaseilla ja aloin juttelemaan aiheesta muutaman reserviläiskaverin kanssa, jotka olivat jo käyneet SRA-kurssin. Ajauduin muutaman mutkan kautta puolivahingossa Rauman ampumaradalle heinäkuussa 2020 ja sille tielle jäätiin. Kävin SRA-kurssin ja nyt saan harrastaa hyvässä seurassa! Kouluttaja tehtävissä MPK:ssa aloitin heti kotiuduttuani 2017 ja silläkin tiellä ollaan edelleen.

Minut pitää seuratoiminnassa mukana ehdottomasti mahtava harrastusilmapiiri! On joka kerta yhtä mukavaa lähteä viettämään viikonloppua vihreissä kun tietää, että siellä odottaa hyvä porukka, jossa kannustetaan kehittymään ja autetaan pulmatilanteissa. SRA- harrastuksen parissa koen täysin samaa. Raumalla on mielestäni hyvä harrastusporukka ja näin vasta-alkajana olen saanut konkareilta hyviä neuvoja ja minua jaksetaan auttaa ja opettaa.

Olen nauttinut erityisesti siitä, että SRA-kurssin jälkeen minut kuvainnollisesti heitettiin heti syvään päätyyn. Käskettiin ilmoittautua kisoihin. Olin ihan kauhusta kankeana, että miten 3 kuukauden harrastuneisuuden jälkeen voin olla valmis kisoihin. Nyt olen kuitenkin kiitollinen, että minua patistettiin. Kisoihin lähteminen on kivaa ja otankin ne tällä hetkellä oppimisen kautta. Muussa reserviläistoiminnassa olen nauttinut erityisesti siitä, kun saa kouluttaa itse jo opittuja asioita eteenpäin. Viime vuoden lopulla pääsin myös ensimmäistä kertaa osallistumaan kahteen kunniavartioon, eikä ne varmasti jääneet viimeisiksi.


Ampumaurheilussa/reserviläistoiminnassa minua kiehtoo eniten kehittyminen. Ammunnassa haluan erityisesti kehittyä paremmaksi. Odotan, että pääsen hankkimaan oman aseen, jotta voin tutustua siihen perin pohjin ja aloittaa kunnon harjoittelun. Reserviläistoiminnassa tavoitteeni on kehittyä johtajana. Palveluksessa olin viestiryhmän johtajana ja näin jälkeen päin ajatellut paljonkin, mitä olisin voinut tehdä toisin. Harjoituksissa ollessani kouluttajana voin peilata kokemuksiani ja yrittää kehittää itseäni.